Lehdestä luin, että olisi eilen ollut tangosemifinaali. Onneksi sen näkee myös tallenteena täältä. Siellä on sitten tulevaisuudessa myös se loppukisailu.

Laitoin tämän linkin talteen, että katson sieltä finaalin heinäkuussa. Ehkä.

Ja nyt kuuntelen taustalla eilisen kisan. :)
 

P.S. Kullervo ja Jesse kilpailevat kuninkuudesta. Vaikea valita, kumpi on parempi. Kolme muuta eivät olleet mistään kotoisin ja ihmettelen, kuinka he yleensä pääsivät mukaan.Varsinkin V-M oli aivan kauhea! Jesse on uusi Sauli Lehtonen, mutta Kullervollakin on mahtava ääni.

Charlotta onkin ainoa mahdollinen kuningattareksi. Niistä muista ei voi kuin ihmetellä, miksi hoono soomi- tai nasaalilaulajat pääsevät jatkoon. Tai se muka-esiintyjä, jolla oli jäänyt hame kotiin. Tai se, joka oli osaavinaan laulaa tangoa, vaikkei osaakaan.

Tämä on vain minun mielipiteeni.:)